maanantai 4. elokuuta 2014

Asiaa kehon koristuksesta ja muuta

Moi! Hei, mitäs mieltä ootte lävistyksistä ja tatuoinneista? Oltiin tänää kaveriporukan kanssa rannalla ja siellä sit tuli puhetta tatuoinnista jonka olen menossa ottamaan ja nyt muutenkin kun katseltiin muita rannalla olioita.
Minusta kaikki nuo ovat ihan henkilökohtainen asia. Mitäpä se kenellekkään kuuluu onko mulla tatuointi selässä taikka kielessä koru. Toki aina sanotaan, että työnantajat eivät tykkää, mutta tatoinnit on helppo piilottaa jossei nyt ole koko naamaa tatuoinnut ja lävistylset saa kaikki pois. Itselläni on vasemmassa korvassa kaks korua, eli ihan perus korvikset ja sitten oikessa kulmassa koru. Ja kun olin TET-harjottelussa eräässä kahvila-baarissa, sanottiin vaaan ettei mielellään saisi olla, mutta ei kyllä huomautettu vaikka se viimeisenä päivänä unohtuikin ottaa pois. Eli ei kaikkialla kuitenkaan olla niin tiukkoja kun aina väitetään.
Itse olen tosiaan syksyllä ottamaan lapaluuhun  tatuoinnin ja olisi myös tarkoitus hankkia huulikoru. Ja ainut kenen mielipidettä olen kysynyt on äiti. No häntähän minä tarvitsen kun en tatuoinita ilma huoltajaa saa ja toki hän ilmaisi myös mielipiteensä huulikorusta (vaikka en sitä pyytänyt, ilmoitin vain ottavani :) ). Meillä on kotona ollut aina hyvä suhtautuminen tatuoituihin/lävistettyihin ihmisiin, eikä heitä ole arvosteltu tai väheksytty(tai siis pidetty heti linnakundeina yms.) vain näiden takia. Äidilläni on viisi tatuointia ja nuorena ollut myös napakoru ja  isälläni on oikeassa korvassa kaksi korua ja iso tribaalitatuointi. Moleppat ovat vain kehottaneet olemaan tarkka kuvan valinnassa ja päädyinkin lopussa itse piirtämääni kuvaan, jonka pohjana on käytetty kirjasta löytynyttä kuvaa.

 Mutta asiasta toiseen. Mikä päivä! On ollut ihan älyttömän kuuma. Ja me todella viisaina valitsimme kavereiden kanssa sen rannan jolle olikin vähän reilumpi matka. Toki kivaa oli, mutta pyörämatkan jälkeen oli tuskahiki ja huomasin, että lapaluut on molemmilta puolilta palaneet. Ja eihän se ole mitenkkään kumma juttu, mutta viimeksi olen palanut pari vuotiaana ja silloinkin poskipästä... No en kyllä ukso, että sattuu niin paljon suihkussa käyminen kun ihmiset väittävät, mutta ei stä tiedä, en ole vielä käynyt kokeilemassa. Ja nyt ei haittaa enää kuumassa pyöräily, kun sen voi jättää pois! Sain vihdoin mopokortin takataskuun ja kulkupeli on haettu varastosta, joten ei tartte pyöräillä hiki hatussa ja valitella kuumuutta. Toki olen miettinyt ja yrittänyt myös patistaa itseäni yhä pyöräilemään, sillä onhan se kivaa ja hyödyllistä liikuntaa, eikä sitä pidä lopettaa vain, koska sitä ei tarvitsisi tehdä. Ja hyvin on tähän asti toiminut, pyöräilinhän minä rannallekkin :D
No mutta minä taidan painella sinne suihkuun ja sen jälkeen pehkuihin( täytyy taas totutella heräämään aikasisi, sillä koulu lähenee).

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Mökkihöpertyminen

Moikka !

 Täytyy sanoa, että on kauheen vaikeeta keksiä mistä kirjottaisi. En meinaa millään saada ideoita, tai ainakaaan sellaisia jotka mä kelpuuttaisin. Nyt kuitenki tuli vietettyä pari päivää mökillä ja siel sit tapahtu vähän mielenkiintosempi juttu ( täytyy nyt sitten muistaa, että mökki sijaitsee maalla,pienessä kylässä, missä ei yleensä tapahdu mitään poikkeavaa ). Oltiin siis pikku systerin kanssa siivoomassa mökillä vanhempien pyynnötsä, sillä  siellä oli tulossa vieraita käymään.

 Eli siis, torstai kulu siivoomisen merkeissä. Heräsin joskus yheksän aikaan ja heti alotettiin. Mutta sitten illalla ku olin käpertyny sohvalle, huomasin parin kaverin ulkona ja mentii heitä sitten moikkaamaan.
He kerto, että kyllällä liikkuu joku vähän kyseenalaisempi nainen jota kukaan ei tunnistanu. Puhu itsekseen, välillä itki ja oli muutenki sekavan olonen. Ja känissä, selvästi huojui puolelta toiselle ja hyvä, että pystyssä pysy. No me päätettiin kattoo mihi se menee. Ei se pitkäl päässy ennen ko kaatus ojaa ja me autettiin se sielt ylös ja päätettiin seurata sitä nii kaua et se pääsee kotiin(tai tässä tapauksessa mökille). No lopputulos oli, et me palauttiin sen naisen kengät ja kaksi laukkua sinne mökille ja tavattiin myös kyseisen naisen mies. Näillä tuntu olevan jotain riitoja eikä jääty siihe sit sen enempää.

 Mutta mikä mun pointti oli? Mä miettisin illalla, että mikä oli saanu sen naisen käyttäytymään nii. Toki alkoholilla oli varmasti osuutta asiaan, mutta en usko, että se oli ainut syy. Eikä nainen edes tuntunut tuntevan pientä kylää, vaan oli kiukuspäissään pakannut kamppeet ja läksinyt menemään.
Oon myös miettiny,että mikä siinä on ku täytyy mökillä juoda enemmän kuin normaalisti? Toki moni rentoutuu paremmin parin lasin jälkeen, mutta varsinkin tollanen mökki, mikä on ihan tien vieressä, naapurissa asuu lapsiperhe ja muutkin mökkeilijät viettävät iltaa ulkona, niin sitten yksi pariskunta nostaa sellaisen metelin, että ääni kuului melkeimpä meijän mökille asti (matkaa on pari kilsaa, eikä sanoista oikeen mitään selvää saanut, mutta kyllä tajusi, että siellä ne tappelee). Onko ihmisillä se mielikuva, että "olen omalla mökillä" ja "olen maalla, ei täällä ketään välitä"? Ei se niin mene. Saatta olla, että jotkut ihmiset katsovat vielä pitkään kyseistä paria nenän vartta pitkin, sillä siellä ne huhut liikkuvat ja siellä, misää ei usein tapahdu, ne muistetaan.


                                                   



sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Tietoa blokkaajasta --- eli minusta

                                                         Moikka!

Olen siis 15-vuotias poika Turusta ja olen jo pitkään ajatellut, että aloittaisin blogin kirjoittamisen. Luen ahkerasti muita bloggaajia ja nyt viimein päätin luoda oman blogin. Ilmoitan nyt heti, että olen huono kehittämään aiheita joista voisisn kirjoittaa ( toki pääasiassa olen ajatellut kirjoittaa elämästäni ja kaiken maailman ajatuksista joita päähäni pälkähtää ).

Muuta minusta, eli palataan asiaan. Aloitan pian viimeisen peruskouluvuoteni ja sen jälkeen on tarkoitus jatkaa opiskelua ja valmistua ensihoitajaksi. Vapaa aikaani käytän lukemiseen (luen paljon ja mieluiten scifiä ja fantasiaa), vietän aikaa kavereiden kanssa ja katson leffoja. Myönnän jo nyt, että katson iha liikaa elokuvia ja joitain vielä moneen kertaan, mutta en kuitenkaan käy usein elokuvateatterissa vaan odotan, että ne on netissä. Harrastuksista voisin sanoa sen verran, että tällä hetkellä käyn vain salilla, käynyt muutaman kuukauden ja tarkoitus olisis jatkaa. Olen myös joskus pelannut jalkapalloa ja myös salibandya on tullut kokeiltua. 

Pyrin tekemään viikossa ainakin yhden postauksen ja voisisn kokeilla tehdä kerran kuukaudessa sellaisen "asia"postauksen, jossa puhun käsilläolevasta aiheesta tai jostain yleisesti kiinnostavasta ja puhuttavasta asiasta. Saatan myös kertoa lukemistani kirjoista ja leffoista sekä puhua salitrrenien tuottamasta hyvänolontunteesta/väsymyksestä ;) Tarkoitus on myös siis laittaa kuvia, muuta tähän kirjoitukseen en niitä saanut. Ehkä saan laitettua itsestäni kuvan seuraavaan postaukseen.